maanantai 21. heinäkuuta 2014

Loma loppuu!

Se on sitten loma loppu. Mutta ei se mitään, maisteri Siiskosen loma loppui jo eilen. Mutta olipahan mukava loma. Ensinnäkin tämä oli moneen vuoteen ensimmäinen täyspitkä loma. Pätkätyöläiselle harvinaista herkkua. Toiseksi, hyvä reissu motskarilla Venäjällä. Tuli tavattua vanhoja pietarilaisia tuttuja reissun aikana eri paikoissa matkan varrella. Äiskäkin sai viettää mukavat kaksi viikkoa kuntolomalla Punkaharjun Kruunupuistossa. Vanhin poika vaimoineen ja tyttärineen kävi kylässä, samoin serkku-Tiina Norjasta. Ja pisteenä i:n päälle: viikko laatuaikaa Äiskän kanssa käytännössä kahdestaan. Huomenna kuitenkin töihin, ravinteliruuat on sitten tältä erää loppu. Arkiruokanamme oli tänään listalla

Potlohko antrealaisittain

2 l perunalohkoja
500 g sianlihaa (niskaa/kassleria tai lapaa)
2 tl suolaa
4 dl vettä
2 sipulia
10 kokonaista maustepippuria

Kuori ja lohko perunat sekä sipulit. Paloittele sianliha. Voitele uunivuoka. Pane vuokaan ensin perunoita, sitten lihat ja viimeksi sipulilohkot. Lopuksi vielä loput perunalohkot. Lisää mausteet ja vesi. Kypsennä 200 asteisessa uunissa 2 - 2 1/2 tuntia. Silloin kun menee putkeen, niin päällimmäiset ainekset ovat ruskistuneet rapsakoiksi, mutteivät palaneet. Tarjoile vaikkapa puolukka-porkkanaraasteen kera.

Hyvää perusruokaa äänin 2-0, Äiskän asteikolla kolmannen luokan ruokaa. Ulkona mittari näytti 27 astetta lämmintä ja täytyy myöntää, potlohko pääsee paremmin oikeuksiinsa, jos ulkona on 27 pakkasta. On sen verran tuhtia ja rasvaista evästä.

2 kommenttia:

  1. voi voi äiskä parka. tuolla kruunupuistossahan on erittäin huono ruoka, josta asiakkaat valittaa. henkilökunta itse myönsi, että kokit on vähän huonoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo...
      Vaimoni on tosiaan tykännyt Kruunupuiston touhusta noin yleensä. Ruuasta ei ole ollut puhetta. Kait se on kotiolot voittanut.

      Itse olen käynyt paikassa useasti syömässä, ja ruoka on ollut normaalia Amica-tasoa. Vaimon kuntoutusjakso sattuu usein samaan aikaan kuin Savonlinnan oopperajuhlat. Silloin ruoka on sikakallista, mutta oikein hyvää!

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.