perjantai 6. heinäkuuta 2012

TV (GE)

Äiskä toimi ennen sairastumistaan taideaineiden opettajana amiksessa. Korukiven hiontaa, kivimosaiikkeja eri tekniikoilla, tiffanytöitä, tasolasitöitä lyijykiskotekniikalla, ketjun tekoa hopealangasta, lasin sulatusta. Ainakin. Ja milloin ei ollut tunteja, teki jotain omia projekteja ammattitaitonsa ylläpitämiseksi. Joutoajat lenti pyryharakkana kaupungilla tarvikkeita hankkimassa työjuttuihin, omiin projekteihin tai vanhan omakotitalomme remonttiin. Esimerkiksi sauna-kylpyhuonekokonaisuudessamme on uutta vain vessan pönttö ja saunan ovi ja lauteet. Muut on jostakin pilkkahinnalla "pelastettu". Sitten tuli pysähdys. Iski sairaus. Oikea puoli halvaantui, vasemalle jäi tahdonalaisten liikkeiden vajaatoiminta ja kommunikaatiota vaivaa afasia. Onneksi afasia on lähes täysin toispuoleinen eli Äiskä ymmärtää yli 90 % puheesta, muttei sitä itse pysty tuottamaan. Kirjoitus- ja lukutaito jäi Kuopion yliopistollisen sairaalan neurologiselleteholle. Tai oikeastaan Äiskä kyllä pystyy lukemaan lehdestä isot otsikot, sarjakuvakirjoja ja tv:n tekstit. Kirjat ja lehtien leipätekstit menevät kuulemma puuroksi. Näin ollen tv on iso ilo elämässä. Ja etenkin luonto-ohjelmat, jotka eivät ole kieleen sidottuja. Ja niistä Äiskä on pitänyt aina. Niinpä tänään olikin aikamoinen ilon päivä, kun kolmen viikon tv-pimennon jälkeen tuli antenniasentaja ja asensi uuden antennijärjestelmän taloon. Jostain kumman syystä kolme viikkoa sitten katosi b- ja c-kanavaniput ja a-nippukin näkyi vain ajoittain. Nyt on sitten uudet vermeet katolla ja katon alla. Telkku näkyy loistavasti. Ja Äiskä on iloinen! Minuakin hieman helpotti, kun ei niin paljoa tarvitse ajankulua illalla yrittää keksiä.

Georgialainen ruokakokeilu sen sijaan meni täysin pieleen. Tuli pahaa ruokaa, josta varoitin jo ennen syömistä muita. Itse maistoin. Hemmetin pahaa äänin 1 - 0. Kompostiin meni.

Lohta kastikkeen kera

lohta 700 - 800 g
suolaa maun mukaan

kastike

1,5 dl saksanpähkinöitä
1 valkosipulin kynsi
2 korianterin oksaa
1 sipuli
1/4 dl etikkaa
1 1/4 dl vettä
paprikaa ja suolaa maun mukaan (tämän kohdan tein väärin, sillä silppusin mukaan puolikkaan paprikan)

Valmista kala joko uunissa tai pannulla paistaen.

Murskaa saksanpähkinät hyvin. Silppua mukaan korianterin oksat. Murskaa sekaan valkosipulin kynsi ja lisää suolaa. Sekoita hyvin. Lisää hyvin hienoksi silputtu sipuli, paprika ja etikka. Lisää kylmä vesi ja sekoita hyvin. Levittele kastiketta pöydässä kala-annoksen päälle ja yritä syödä.


Ainakin tällä tavalla valmistettuna tuli kitkerää ja väkevää ja pilasi hyvän kalan maun. Mitähän tein väärin tai ymmärsin reseptissä väärin? Pelkkä tuoreen paprikan käyttö sitä ei voinut aiheuttaa!


Klikkaamalla kuvaa teksti suurenee.
Kuvan ja reseptin lähde: Лучшие блюда грузинской кухни. Ростов-на-Дону. Издательский дом "Владис". 2010

4 kommenttia:

  1. Maistoitko miltä saksanpähkinät maistuivat ennen valmistusta?
    Joskus ne ovat pahanmakuisia, joten siinä voi olla osa syy.

    VastaaPoista
  2. Minua jäi mietityttämään tuo etikka, Sitä on kuitenkin melko lailla reilusti. Minkäköhänlaista etikkaa ne gruusialaiset mahtaa käyttää?

    VastaaPoista
  3. Ihan samanlaista se on etikka Georgiassa kuin Suomessakin. Ja kyllähän sitä aika vahvasti tuolla vedellä laimennetaan.

    VastaaPoista
  4. Ompas kiva kuulla että kanavat toimii ja näkyy ja äiskä on iloinen ja sulla vähän vähemmän stressiä iltaisin :)
    Mulla ei ole näkynyt muutamaan kuukauteen tässä asunnossa telkku, osin siihen on tottunut, joka päivä sitä kaipaan, yleensä mulla on aina telkku auki seurana... jotain katsoin alkuunsa netistä läppäriltä, mutta sekin on jäänyt ja nettiyhteys pätkittää.. joten voin samaistua hyvin äiskän riemuun telkun tarjonnasta :)

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.