lauantai 22. tammikuuta 2011

KGB-salaattia ja soijamakaronilaatikkoa

Tänään oli vähän löysempi ruokapäivä. Listalla oli makaronilaatikkoa, joka ei suuremmin esittelyjä kaipaa. Pidän kaapissa koko ajan pussillista soijarouhetta, jolla voi tarpeen tullen korvata aika monia ruoka-aineita kuten esimerkiksi jauhelihan makaronilaatikossa. Olen aiemmin valmistanut makaronilaatikkoa siten, että olen keittänyt 5 minuutin ajan 2,5 dl soijarouhetta 5 dl:ssa tavallista lihalientä. Joukot ovat havainneet makueron, mutta pitäneet silti. No torstaina löysin sitten Gallina Blancan pekoniliemikuutioita. Lapset totesivat, että kyllä tämä alas menee, mutta maku on liian voimakas. Elä tee iskä toiste. No, ruokaa jäi sitten sen verran tähteelle, että huomisessa ruokalistassa perunamuussi korvataan makaronilaatikolla.

Lapset kuitenkin toivoivat, että voitaisiin syödä makaronilaatikon kera KGB-salaattia. Ja sitähän saatiin.

KGB-salaattiin silputaan 2 sipulia, lisätään öljyä ja suolaa maun mukaan. Annetaan tekeytyä jääkaapissa 15 minuuttia. Öljy tukkii sipulin huokoset ja tuo makeuden esiin. Syödessä kuitenkin sitten tietty raikkaus nousee pintaan. Meillä siitä tykkäävät minä ja lapset.

Nimensä salaatti on saanut siitä, että KGB:n joukoissa Neuvostoliitossa varusmiespalvelunsa suorittanut ystäväni Sergei kertoi heidän valmistaneen kyseistä salaattia armeijassa, koska muita vihanneksia ei ollut tarjolla. Näin ollen olen ristinyt salaatin syntypaikkansa mukaan. Sopii parhaiten vähän voimakkaammin maustettujen ruokien kaveriksi. Prijatnoje apetita!

2 kommenttia:

  1. Huomaathan, että jos tarjoat soijamakaronilaatikkoa kasviruokana kasvissyöjälle, hän tulee sairaaksi lihaliemen vuoksi. Niin minulle käy aina välillä Virossa tai Venäjällä, kun luulen syöväni kasvisruokaa - se onkin tehty lihaliemeen. Muutaman tunnin kuluttua huomaan sen oireista...

    VastaaPoista
  2. Meillä kokataan ja syödään mitä halutaan. Erikoisruokavalioita ei ylläpidetä omalle väelle eikä vieraille. Vastuu on syöjällä, pitää osata kysyä, jos on rajoitteita!

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.