Kaksi vuotta ja se on siinä?

Kun Äiskä viisi ja puoli vuotta sitten sairastui, luin paljon aivoverenkiertohäiriöihin liittyviä artikkeleja ja kirjoja. Erityisesti olin kiinnostunut kuntoutumisesta. Kirjat antoivat selkeän viestin. Alussa suurin osa kuntoutumisesta tapahtuu itsestään. Kuntoutuksellisten toimenpiteiden vaikutus kuitenkin kasvaa koko ajan siten, että kahden vuoden kuluttua ollaan saavutettu taso, johon voidaan päästä. Neuronin apulaisylilääkäri kuitenkin kertoi minulle, että kehitys ei välttämättä jää siihen, jos ympäristö on virittynyt näkemään pienenkin edistymisen. Ja meillähän sitten ollaan viritytty. Tänään taas havaittiin, että se on kannattanut.

Äiskä on aina pitänyt joulusta. Jouluksi koti koristeltiin ja sitten loppiaisena kannettiin kuusi ulos ja koristeet taas vuodeksi laatikkoon. Sairastumisen jälkeen meni viisi joulua siten, että Äiskä ei olisi mitenkään raaskinut vielä loppiaisena luopua joulusta. Vaan tänä vuonna olikin yllättäen ensimmäisenä komentamassa, että kuusi on vietävä ulos ennen tiistaita! Minä olin liekeissä! Herkistyin. Kuntoutumista tapahtuu vieläkin. On todella ilahduttavaa nähdä, kuin pienen pienin askelin Äiskä palautuu lähemmäs sitä ihmistä, joka hän oli ennen sairastumistaan. 

Vaan ilahduttavaa ei ollut tämän päivän ruokailu - ainakaan kaikilta osin. Menu oli suoraan Chef Jonesilta lainattu. Toteutuksessa vain pari pientä eroa: Jones on ammattikokki ja minä innokas harrastelija, ja Jones käytti lihaa, minä pässin kiveksiä. Kylään oli rohkeasti kutsuttu Anki ja lankomies vaimonsa kera.

Menú

Uunissa haudutettuja ja voissa paistettuja pässin kiveksiä

Palsternakkamuussia

Sipulikastiketta

Jälkkärinä kahvia ja jäätelöä.

Uunissa haudutetut ja voissa paistetut pässin kivekset

2 kg pässin kiveksiä

suolaa

mustapippuria

lihalientä

0,5 l tummaa olutta 

Poista kiveksien kalvot ja mausta ne suolalla ja pipurilla. Pane kivekset uunivuokaan. Lämmitä uuni 200 asteiseksi ja vuoka uuniin15 minuutiksi. Ota vuoka uunista ja lisää lihalientä sen verran, että sitä on noin sentti pohjalla. Kaada olutta joukkoon niin paljon, että pallit peittyvät olueeseen. Peitä vuoka foliolla ja laita se takaisin uuniin ja käännä uunin lämpötila 110 asteeseen. Kannattaa käyttää lämpömittaria sähköuunissakin, sillä useimmiten nappulan asteikko ei pidä todellisen lämpötilan kanssa yhtä. Anna pallien hautua uunissa 10 tuntia.

Kun 10 tuntia on kulunut, ota vuoka uunista ja muussaa kivekset haarukalla.  Kumoa massa pellille, jossa on leivinpaperi, reilun kaksi senttiä paksuksi levyksi. Päälle leivinpaperi ja lopuksi parin kolmen kilon paino. Sitten paketti viileään yön yli. Kun massa on jäähtynyt suhteellisen kiinteäksi levyksi, leikkaa siitä sopivan kokoisia palasia, jotka paistat vehnäjauhoilla leivitettynä voissa pannulla. Kaveriksi sopii hyvin palsternakkamuussi ja sipulikastike. Niiden ohjeen voi katsoa suoraan tuolta Jonesin blogista. Niiden mukaan minäkin yritin onnistua. Sitten ei muuta kuin syömään!

Kaiken lisäksi ammattikokki osaa asetella ruuan paljon kauniimmin esille kuin innokas harrastelija.

Syötävää äänin 3 - 2. Anki ja Äiskä eivät koskeneetkaan. Lämmittivät mikrossa jauhelihapihvejä. Yllättäen maku oli hyvin lähellä kalapuikkoja! Ihan syötäviä, mutta yhteisesti totesimme, että saattaa toimia paremmin lihan kanssa. Palsternakkamuussi sen sijaan oli ihastuttava kokemus. Tehdään varmasti toistekin.

Taas lipesi

Vuosi on lähtenyt rauhallisesti alulle. Pidän ilotulituksista, etenkin isoista ja näyttävistä. En niinkään pelkästä paukkeesta. Niinpä nykyinen lainsäädännöllä ruotuun pakotettu ilotulituskäytäntö on mieleeni. Ei nimittäin Joensuun Noljakassa ennen kello 18 kuulunut yhtään paukkua, ja meno hiljeni kuin leikaten 24 jälkeen. Vartin yli koirakin veteli jo sikeitä, vaikka pauke olikin pelottanut koko illan. Hyvä näin. Ihan mukavaa, että tämä kaksi töitä yksi vapaa kaksi töitä kolme vapata jne. rytmipompottelu loppuu. Tulisi vain lunta edes vähän. Minulle on nimittäin muodostunut sellainen tapa, että kun Äiskä katsoo lauantaina telkusta Avaraa luontoa, minä käyn sillä aikaa heittämässä tunnin lenkin motskarilla. Joskus lipeää puoleentoista tuntiin. Nyt vaan on pyörässä jo nastarenkaat alla, ja niillä ei viitsi ihan asfaltilla ajella. Eivät oikein pidä ja kuumenevat ja tippuvat sitten pois. Niinpä odottelen lumen tuloa kuin lehmä laitumelle pääsyä.

Vaan tuo lipsahdus tapahtui keittokirjan valinnassa. Minulla on WSOY:n 1980 julkaisema Ranskalaisia talonpoikaisruokia -kirja. Ranskalaista ruokaa tuntevat ovat sanoneet aiemmin, että kovasti on suomalaistettuja ohjeita. No, sehän sattuu vielä 80-luvun henkeen, mutta ei oikein tähän päivään. En vaan muistanut, kun käsi lipsahti kirjaan ja otin siitä tämän päiväisen lounaan reseptin.

Arkinen kalapata - Colin aux petits pois

1/2 kg ahvenfileetä

500 g pakasteherneitä

25 - 50 g voita

2 tl paprikajauhetta

suolaa

2 naurista

1 dl vaaleita rusinoita

1 dl kuivaa valkoviiniä

Mausta kalafileet suolalla ja anna tekeytyä jääkaapissa vajaa varttitunti. Kuori ja kuutio lantut ja keitä suolalla maustetussa vedessä vajaa varttitunti. Sulata herneet mikrossa kuumaksi asti. Ruskistä kalapalat padassa voissa. Mausta paprikalla. Paprikaa kannattaa ehkä laittaa huomattavasti enemmän. Lisää nauriskuutiot, rusinat, viini ja desi vettä ja keitä pienellä tulella kypsäksi. Ei vie kuin muutaman minuutin. Lisää herneet, mausta suolalla ja sekoita. Tarjoile.

Pahaa äänin 2 - 1. Äiskän asteikolla neljännen luokan ruokaa. Söi kuitenkin. Juniori maistoi ja antoi loput koiralle. Minä söin mahan täyteen. Söihän tuota, vaikkei ollut kyllä missään nimessä hyvää.

2013 - katse peruutuspeiliin

Tämä tarina piti julkaista jo eilen, uudenvuoden päivänä. Vaan niinhän siinä kävi, että kun Dna:n tukiasema naapurista pimeni, niin juttukin jäi kirjoittamatta ja julkaisematta. Vaan mennyttä vuottahan minun piti muisteleman. Siinä tuntuu käyneen hyvin. Olen säilyttänyt nuoruuteni. Vanhuuteenhan nimittäin kuuluu se, että muistaa vanhoja asioita, muttei eilistä päivää. Minulla on onneksi juuri toisin päin. Alkuvuodesta muistan tuskin mitään, mutta loppuvuosi on jo paljon kirkkaampaa.

Vuosi 2013 alkoi opettelulla kolmistaan elelemiseen. Mari muutti pois kotoa. Hyvinhän tuo tuntuu pärjänneen. Minäkin olen oppinut laittamaan ruokaa riittävän vähän. Ilahduttavia hetkiä ovat erityisesti olleet ne viikonloput kun Mari on käynyt kaverinsa kanssa lounaalla. Ennakkoluulottomia nuoria nykyään! 

Keväällä sain kuulla ilouutisen. Minut oli valittu vuoden kestävään projektiin tutkijaksi. Nythän elämä alkaa hymyillä. Saan hieman rahaakin säästöön seuraavan työttömyysjakson varalle. Juniorin kanssakin oli alettu pärjäilemään. Vaikkei poika kesätöitä saanutkaan, niin sen verran järkevää tekemistä keksi, ettei isälle tullut aiheuttaneeksi harmaita hiuksia enää lisää. Kesäkuussa vanhimmainenkin virallisti parisuhteensa ja meni naimisiin. En ole ollut 20 vuoteen niin kipeä kuin hääpäivää seuranneen päivän aamuna! Juhannuksen jälkeen Äiskä lähti Punkaharjulle kuntoutukseen ja minä maisteri Siiskosen ja Pasin kanssa Venäjälle moottoripyöräilemään. Ja sitten uuden työn kimppuun.

Vajaan kaksi kuukautta ehdin pakertamaan ja pääsin juuri kiinni hommaan kun tuli elämäni suuri pysähdys. Sairastuin keuhkokuumeeseen ja olin kuolla. Kaksi kuukautta sairaslomalla, josta kuukausi sairaalassa, josta kaksi viikkoa teholla, josta viikko koomassa hengityskoneessa. Tuloksena kuukauden nettopalkkaa vastaava lovi budjettiin ja aika paljon uusia elämää arvostavia ajatuksia päähän. Täytynee unohtaa ne säästötalkoot. Tai ainakin suuri osa säästämisestä menee siihen, että pistää talouden kuntoon. No, nyt se alkaa sitä kohta olla. Parasta sairastumiseni jälkeisessä ajassa on mielestäni ollut se, etten ole voinut sanoa elämänarvojeni menneen uusiksi tapahtuman johdosta. Tulkitsen asian niin, että arvot ovat olleet aiemminkin minua miellyttävällä mallilla. Muut arvioikoot, ovat ne olleet kohdallaan.

Joulun tienoo oli yhtä juhlaa. Kaikki lapset yhtä aikaa kotona. Ja vanhimmaisellakin vaimo ja tytär matkassa. Sinänsä olisi kait ollut aika huono merkki, jos joulun viettoon olisi yksin tullut. Äiskältä hyvä, ettei itku päässyt, kun oli niin iloinen, kun kaikki lapset istuivat joulupäivän iltana yhtä aikaa olohuoneessa. Oma äitinikin vietti joulua kanssamme. Oikein lämminhenkinen juhla - kerrankin. Ja joulun juhlinnan huipentumana maisteri Siiskonen alias Willimies saapui tapaninpäivän ajelulle Lappeenrannasta Willileidinsä kanssa. Oli tosi mukava rauhassa turista kaikkea jonninjoutavaa ja väliin vähän asiaakin. 

Vuosi vaihtuikin sitten Äiskän kanssa kahden. Kaksi tavoitetta olen itselleni asettanut alkaneelle vuodelle: ensinnäkin yritän pitkästyä edes yhtenän päivänä vuodessa ja lisäksi yritän saada painoni alas ja kuntoni ylös. Kaikki itseni tuntien varsin haasteellisia tavoitteita! Tänään olen kuitenkin syönyt pelkkää salaattia ja kuntoillut. Sunnuntaina sitten on tuhdimman ruuan vuoro, kun nuorisoa tulee kylään ja pidämme pallibileet, mutta niistä sitten omassa jutussa.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille. Teiltä eri kanavia pitkin saamani palaute saa minut aina palaamaan tänne näppäimien ääreen, vaikka välillä on toisenkinlaisia ajatuksia kirjoittamisen suhteen päässä pyörinyt.

Dramatiikan puutetta ja rumaa ruokaa

Kävin viime viikolla poppamiehen luona kontrollikäynnillä. Sanoi, että olen parantunut taudin laajuus ja vakavuus huomioiden yllättävän hyvin ja nopeasti. No hyvä niin. Vaan vielä on matkaa jäljellä. Olen pitkin syksyä ihmetellyt, kun aika ei riitä mihinkään. Itsenäisyyspäivänä sitten päätin, että nyt touhuan tosi räväkästi ja pistä hommia pakettiin. Mitä vielä! Kun viisi minuuttia touhusin kotona ihan tavallisia jokapäiväisiä hommia vauhdilla, niin perään piti toiset viisi istua ja odottaa hengityksen tasaantumista. Olen sitten hyväksynyt, että tänä talvena touhutaan rauhallisesti. Kun tähän lisätään se, että Juniori on aikuistunut viimeisen vuoden aikana, niin välillä on aika pitkiä aikoja, että ei ole oikein tapahtunut elämässä mitään mainitsemisen arvoista. Ruokapuolellakin olen yrittänyt pitäytyä vanhoissa kasvisruokaresepteissä, jotta saisi tuon painon perkeleen putoamaan. Ei parane joka päivä syödä juhlaruokia. Näin ollen täällä blogin puolellakin olen ollut aika hiljaa. Tänään kuitenkin söimme Äiskän kanssa kahdestaan roheesti liharuokaa eli vasikanleikettä tai saksalaisittain paprikaschnitzeliä.

Vasikanleike

2 vasikanleikettä (á 150g)

vehnäjauhoja (täysjyvä hyvä)

2 rkl paprikajauhetta

öljyä

2,5 dl lihalientä

125 g jugurttia

6 rkl kermaa

suolaa

5 valkosipulin kynttä murskattuna

1 rkl kuminaa

Ota lihat puoli tuntia aikaisemmin lämpiämään. Nuiji littanoiksi. Ripottele pinnalle suolaa ja hiero yksi valkosipulin kynsi puolelleen. Leivitä vehnäjauhoilla. Paista pannulla öljyssä 1 - 1,5 minuuttia puoleltaan ja laita lämpimään uuniin odottamaan muiden valmistumista.

Laita pannulle vähän lisää öljyä ja lisää paprika ja kumina. Pyöräytä sekaisin ja lisää lihaliemi. Samoin jugurtti, johon on sekoitettu pari ruokalusikallista vehnäjauhoja. Sekoita ja lisää loput aineet eli kerma, viimeinen valkosipulin kynsi ja maun mukaan suolaa. Kuumenna sekoittaen kiehuvaksi. Tarjoile riisin tai spagetin kera. Meillä oli tarjolla riisiä ja 

norjalaista hernemuussia

500 g herneitä

vettä

1 tl suolaa

3 - 4 rkl sokeria

50 g voita

Liota herneitä väljässä vedessä yön yli. Keitä puolitoista tuntia. Siivilöi vesi pois. Älä kuitenkaan heitä vettä pois. Murskaa herneet esim. sauvasekoittimella. Jos tuntuu kovasti jäykältä, lisää hieman keitinvettä. Jos taas menee liian veteläksi, suurusta vehnäjauhoilla. Lopputuloksen pitäisi olla sellaista aikalailla puuron jäykkyistä tai vähän jäykempää. Lisää lopuksi suola, sokeri ja voi. Sekoita ja tarjoile. Sopii tosi hyvin joulupöytään tavanomaisten keitettyjen herneiden korvaajaksi etenkin, jos pöydässä on lipeäkalaa. Hyvin meni kyllä vasikanleikkeenkin kanssa.

Ruoka oli rumaa, mutta maukasta. Äiskän asteikolla kolmannen luokan ruokaa.

Onnellinen mies

Arto Paasilinnan romaaniin perustuva elokuva Onnellinen mies ilmestyi 1979. Minä olin Paajasen Hanskin ja Kososen Tuomon kanssa kesäkuun alussa 1980 viettämässä Imatran valtionhotellissa inttiin läksiäisiäni. Oli keskiviikkoilta ja samaan ravintolaan oli sattunut muutama Immolan SissiKomppanian alikessuja. Samoja kavereita, joista seuraavana päivänä tuli esimiehiäni. Pari ensimmäistä viikkoa menivät ihmetellessä, kun kantahenkilökuntaa myöten kyselivät ensin ammattiani ja sitten ikääni. Vastattuani ihmettelivät, että enkö olekaan 27-vuotias siltainsinööri. En ollut olin 21-vuotias merkonomi. Ensimmäistä kertaa lomille päästyäni asia selvisi. Hanski ja Tuomo olivat päättäneet elokuvan innoittamina tehdä pienen käytännön pilan. Tarinoineet niiden kapakan alikessujen kanssa ja kertoneet minun olevan siltainsinööri ja tulevan suorittamaan palvelustani viimeisessä mahdollisessa vaiheessa eli 27-vuotiaana. No, siitähän tuo asia pikkuhiljaa selvisi.

Siltainsinööri Jaatinen oli kuitenkin onnellinen mies. Minulla on tällä hetkellä töitä. Itse olen terve ja naimisissa rakastavan vaimoni kanssa. Lapsetkin alkavat murrosiän kuohunnan jälkeen rauhottumaan. Elämä kulkee rataansa. Voisi jopa sanoa sen olevan ajoittain tylsää. Minä kuitenkin koen enemmänkin olevani kuin Jaatinen. Onnellinen mies. Asiat ovat aikalailla kohdallaan. Pitäisi vain oppia olemaan joskus ihan jouten - tekemättä mitään. Siinä sitä on haastetta tulevalle vuodelle.

Tänään en kuitenkaan ollut jouten, vaan tein ruuaksi

herkullista pastaa (neljälle)

500 g juustotäytteistä  tuoretta raviolia

500 g isoja katkarapuja

puolikas iso sipuli

1 punainen paprika

(1 chili)

tilliruukku

2 dl ranskankermaa

2 dl kuohukermaa

oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

Leikkaa sipuli kuorimisen jälkeen ohuiksi siivuiksi. Poista paprikasta siemenet, samoin chilistä. Kuutioi molemmat.  Kuumenna öljyä pannulla ja kuullota sipulirenkaat ja kypsennä samalla paprika. Samoin chili. Minä kypsensin chilin erikseen, koska meillä siitä eivät muut tykkää. Lisää ranskankerma ja kuohukerma pannulle. Sekoita ja lisää katkat. Kiehauta. Lisää silputtu tilli, suola ja mustapippuri. Pidä kuumana. Keitä ravioli kattilassa ohjeen mukaan kypsäksi runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Kun ravioli on kypsä, kaada vesi pois ja kumoa raviolit pannulle. Sekoita ja tarjoile. Vaikkapa vaalean leivän ja valkoviinin kera.

Hyvää äänin 2 - 1. Äiskän asteikolla meni kakkoseen. Juniori tykkäsi muuten, mutta raviolin sisässä ollut parsa-ricottajuustotäyte maistui kuulemma ihan liimalle! Ihan sama. Minä ja Äiskä tykättiin niin paljon, että joskus varmasti tulee tehtyä toistekin. Ja kannattaa kokeilla esimerkiksi lohen kanssa.