torstai 15. marraskuuta 2012

Pussikeittoa - asenteella!

Tänään sitten huono arpa laukesi neljännen kerran diettini aikana. Eli painoin enemmän kuin viikko sitten vastaavana päivänä. Tämä taas tarkoitti sitä, että minulla on ollut tänään ruokana pussikeittoa, jota on terästetty desilitralla kauran leseitä. Energiasisältö noin 1500 kJ per lautanen. Annoksia olisi saanut päivän aikana syödä kaksi lautasellista, mutta nälkä on pitänyt niin aktiivisena, etten ole ehtinyt toista annosta valmistamaan. Väliin tietysti olen suurimpaan nälkään antanut itselleni luvan syödä hedelmiä ja raakoja vihanneksia ja juureksia. On muuten vaatinut jonkin verran selkärankaa, kun satuin laittamaan ruuaksi lohilasagnea. Voisin syödä kalaa vaikka joka päivä. Siinä sitten katselet vierestä, kun muut vetävät herkullisen tuoksuista lasagnea mahaansa ja kehuvat syödessään: on muuten tosi hyvää! Maistuis varmaan sullekin! Pysyin lujana. Kesään mennessä on päästävä tavoitteeseen, 20 kiloa painosta pois! Huomenna sitten maistelen.

Savulohilasagne
(alkuperäinen ohje luettavissa osoitteessa kotikokki.net, minä vähän oikaisin)

10 lasagnelevyä
400 g kylmäsavustettua lohta
300 g pakastepinaattia
1 sipuli
öljyä
tilliä
1 tl mustapippuria
5 dl lihalientä
100 g sulatejuustoa
1 tl muskottia
2 rkl vehnäjauhoja
juustoraastetta

Sekoita jauhot lihaliemeen ja kuumenna koko ajan hämmentäen. Jatka hämmentelyä ja lisää sulatejuusto pienissä erissä. Ole tarkkana, ettei pala pohjaan. Siirrä sivuun.

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota silppu pannulla öljyssä. Lisää sulatettu pinaatti ja lämmittele mössöä hetken aikaa pannulla. 

Seuraavaksi voitele uunivuoka. Pane sen pohjalle kerros lasagnelevyjä, sitten pinaattimössöä, savulohisiivuja ja ripottele tilliä pinnalle. Toista äskeinen ja laita vielä päällimmäiseksi lasagnelevyt. Kaada sivuun siirtämäsi kastike vuokaan ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista puolisen tuntia 200 asteisessa uunissa. Tarjoile.

4 - 0 kehuivat oikein hyväksi. Äiskä rankeerasi asteikollaan kakkoseen. Pääsenpä huomenna maistamaan minäkin.

2 kommenttia:

  1. 17.11. vähän yli kolme kiloa lähtenyt ja käyrän trendi on selkeästi alaspäin.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.