perjantai 10. elokuuta 2012

Rytmin vaihdos

Näkyy näin vanhemmalla iällä tuo rytmin vaihdos aina vaativan vähän enemmän aikaa kuin aiemmin. Heinäkuun olin työttömänä ja nautin olemisesta mitä moninaisemmilla tavoilla. Nyt sitten maanantaina ja tiistaina olin Helsingissä allekirjoittelemassa uutta neljän kuukauden työsopimusta. Asiaan liittyy sivujuonne, joka saa Iskän mielen iloitsemaan. Kaikki oli suunniteltu valmiiksi Äiskän olemista ajatellen. Sunnuntaina sitten Avustaja ilmoitti jäävänsä pitkälle sairaslomalle. Siinä sitten sunnuntai-iltapäivän aikana soittelin läpi kaikki ehdokkaat, jotka ovat meillä aiemmin olleet. Ei tärpännyt. Kun olisi pitänyt ryhtyä työvoimatoimiston cv-netistä soittelemaan outoja ehdokkaita läpi, sanoi Äiskä haluavansa miuluummin olla Marin kanssa. Marillakaan ei ollut mitään asiaa vastaan. Niinpä maanantai-aamuna soitto kaupungin asioista vastaavalle henkilölle. Yleensä lähiomainen ei saa toimia henkilökohtaisena avustajana, mutta kun koneen lähtöön oli aikaa vain kaksi tuntia, saimme tällä kertaa erikoisluvan. Ja Mari pärjäsi äitinsä kanssa oikein hyvin! Molemmat olivat iloisia ja tyytyväisiä, kun palasin. Tämä antaa taas hieman uutta liikkumavaraa elämän.

Mutta siihen rytmin vaihdokseen. Kun nyt kuukauden tauon jälkeen aloitin työt, on viikottaisten ruokalistojen suunnittelu vaatinut kovasti keskittymistä. Lopputulos on kuitenkin ollut hyvin perinteistä perusruokaa: makaronia, perunaa, makkaraa ja jauhelihaa eri muodoissaan. Tänään kuitenkin pidimme Juniorin ja hänen kavereidensa kanssa grilli-illan. Pojat olivat pyytäneet minua ongelle, mutta Äiskä kieltäytyi lähtemästä mukaan itikoiden syötiksi, eikä Mariakaan enää viitsinyt pyytää Äiskän kaveriksi. Niinpä korvasimme ongella käynnin grillaamalla valmiiksi marinoituja kanankoipia. Alkupalaksi laitoin 

salaattia

1 ruukku lehtisalaattia
rasia (70g) pinaatinlehtiä
3 tuoretta persikkaa
2 avomaan kurkkua
1 iso omena
1/2 hunajameloni
2 - 3 desiä herneitä
8 rkl oliiviöljyä
2 rkl omenaviinietikkaa
1 tl sitruunapippuria

Silppua ainekset edellä olevassa järjestyksessä isoon kulhoon. Sekoita oliiviöljystä, omenaviinietikasta ja sitruunapippurista kastike, jonka valuttelet tasaisesti koko komeuden päälle. Tarjoile.

Meitä oli seitsemän ja kulho tyhjeni alta aikayksikön. Nuoriso kehui hyväksi. Mitä siihen enää muuta sanomaan. Huomenna uudet kujeet.

1 kommentti:

  1. Toivottavasti vielä pääset poikien kanssa kalaan. Mun mielestä jo se, että ovat yleensäkin pyytäneet sua mukaan, on hienompi juttu! Saatikka sitten se, että sapuska salaatteineen meni poikien nassuun mukisematta ja hyväksi kehuttuna. Juniorin kelpaa olla Iskästä ylpeä!!

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.