lauantai 23. kesäkuuta 2012

Pohjois-karjalainen potakkalaatikko

Pahoja ongelmia nuorison kanssa. Ahistaa. Ei kulja juttu ei. Eikä oikein ruokakaan maistu. Tänään yritettiin perinteisellä pohjois-karjalaisella perinneruualla, jonka reseptin Ex-ope on joskus minulle antanut.

Potakkalaatikko (kolmelle)

12 keskikokoista perunaa
2 sipulia
350 g siankylkeä
suolaa
pippuria
vettä

Kuori ja viipaloi perunat ja sipulit. Poista siankyljestä nahka ja suikaloi. Voitele uunivuoka ja lado sen pohjalle ensin perunoita, sitten sipulia, lihaa ja lopuksi taas perunoita. Johonkin väliin tupsuttele teelusikallisen verran suolaa ja vähän pippuriruohetta. Lopuksi kaada kylmää vettä siten, että se ulottuu ainesten puoleen väliin. Paista 200 asteisessa uunissa kannen alla puolitoista tuntia. Tarjoile.

Syötyä tuli. Suomalaista perusruokaa.

2 kommenttia:

  1. Tällainen ruoka on minulle tuttu Haminan seudulta pottilohko-nimelllä. Maistuvaa.

    VastaaPoista
  2. Nyt kun sanoit, muistan minäkin, että Etelä-Karjalassa syötiin potatlohkoo. Valistunut arvaus sanoo, että samasta ruuasta oli kyse, vaikka muistikuva ei niin kovin hyvä olekaan.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.