maanantai 4. heinäkuuta 2011

Kyllä osaa kahvin keitto olla vaikeata

Työpaikkani kahvi- ja lounasravintolatoimintaa pyörittää valtakunnallinen yritys. Sama firma pyörittää kaikkia Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen ravintoloita. Näin heinäkuussa oma ravintolamme on lomien johdosta suljettu. Käymme yliopiston henkilökunnan ravintolassa. Viime viikolla ostin porukallemme jälkiruokakahvit. Intin petrooliksi kutsuttu kama on laatukahvia saamamme tärpätin rinnalla. Lehmon Laptoni joi ja irvisteli. Minä menin ja ostin teetä. Kolmas joukostamme meni valittamaan, että kahvi maistuu kuin märän pahvin imeskely. Kaikkea se onkin maistanut! Kokki totesi heti, että sitä ei ole sitten sekoitettu. Kamu sai uuden sekoitetun kahvin. Perjantaina sama toistui lievempänä. Kehotin sekottelemaan kahvia vähän useammin ja join irvistellen. Tänään sitten taas oli samaa pohjanoteerausta. Kyllä minä hitsasin! Kerroin kokille, etten tosiaankaan ymmärrä kuinka voi olla näin vaikeaa keittää kahvia. "Keitetään aina samalla tavalla." Keittäkää vain, mutta maistakaa joskus itsekin. Join teetä. Kolmas kamu valitti asiallisemmin. Sai uuden sotketun kahvin. Laptoni irvisteli. Kyllä minä silti ihmettelen, kuinka vaikeaa on keittää kahvia! Ja hyvät ihmiset: älkää tyytykö huonoon palveluun tai tuotteeseen! Maksatte kuitenkin rahalla!

Kotona sitten värkkäsinkin raikkaan kesäisen 

Ruohosipulipadan

4 dl vettä
2 dl kahvikermaa
200 g ruohosipulituorejuustoa
tujaus valkopippuria
2 - 3 tl hunajaa
1 tl suolaa
2 rkl perunajauhoja sekoitettuna desiin kylmää vettä
1 ruukku silputtua ruohosipulia (tai jos kasvaa omasta takaa, niin noin desi)
3 - 4 porkkanaa
1 pieni kukkakaali
140 g pekonia (Lidlissä sattui olemaan tämän kokosissa paketeissa)



Laita kattilaan vesi, kerma, juusto, valkopippuri, hunaja ja suola. Kuumenna kiehumispisteeseen. Lisää veteen sekoitettu perunajauho ja ruohosipulisilppu. 




Kuori porkkanat ja pätki palasiksi. Palastele myös kukkakaali. Keitä porkkanpalasia ja kukkakaalia kymmenisen minuuttia. Leikkaa pekoni sentin suikaleiksi. 



Paista pannulla rapeaksi. Valuta kasviksista vesi pois ja paista niitä muutama minuutti pekonin kanssa pekonin rasvassa. 



Kaada aluksi valmistettu sakea keitto pannulle kasvisten ja pekonin päälle. Tarjoile.

Juniori ei tykännyt. Oli kuulemma liikaa kasviksia. Me Äiskän kanssa tykättiin. Toki rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että pekoni meni tässä ruuassa hukkaan. Ei maistunut. Eli ensi kerralla tuplamäärä pekonia tai sitten ei ollenkaan, niin tulee kasvisruoka.

2 kommenttia:

  1. Wow...ite grillattiin sjotain skåne lihaa....mutta siihen sivuun vaikka (karppari linjaa vedetty) muutama peruna ja lehtisalaattia mummon kastikkeella (siis mun iso mummon) eli hyvää oli...vaan näitä sun reseptejä ollaan kokeiltu (kana odottaa viel kun kaikki tupla bockit meni heti suomen matkan)
    Hyvät kesän jatkot ja niinkun tääl sanotaan kraam Anne

    VastaaPoista
  2. Hei älä hyvä ihminen tuhlaa doppel bockia tuohon olut kanaan. Siinä on ideana se, että nesteen höyry lämmittää myös sisältä päin lintua ja pitää sen mehukkaana. Tarkoitukseen kelpaa ihan hyvin halvin mellanöl lähikaupastasi.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.