perjantai 1. heinäkuuta 2011

Hyvä päivä

Tänään oli hyvä päivä. Voimassa oleva työsopimukseni ulottui vain lokakuun loppuun. Sain tiedon, että minut on valittu taas uuteen projektiin, joka kestää ainakin ensi vuoden vappuun. Tällaista tämä on. Vuoden 2007 vapusta alkaneen akateemisen urani keskimääräinen työsuhteen pituus on ollut viisi ja puoli kuukautta. No sinänsä hyvä, että töitä on kuitenkin ollut. Ja ensi vappuun mennessä ehtii taas ilmaantua vaikka mitä. Ja toinen hyvä asia tänään oli, että maisteri Siiskonen tuli käymään. Verestellään vanhoja muistoja. Saunotaaan (ja juodaan kaljaa, kunhan on saatu Äiskä nukkumaan). Ei sillä, että salaa, mutta kun kaikissa iltahommissa joutuu auttamaan, niin haluan tehdä sen täysin skarppina. Ei ole kivaa näytellä vesiselvää, jos on kaljoissaan. Ja kuitenkin pitää vastuu kantaa rakkaasta ihmisestä. Ja huomenna taas rillataan porukalla.

Mutta tänään kokkailtiin  kesäisen raikasta seitä ja kuskusta

4 hengelle
400 g seitä
vajaa desi sitruunamehua
2 rkl siirappia
1 tl suolaa
1/2 tl sitruunapippuria
3 punasipulia
loraus oliiviöljyä
250 g kirsikkatomaatteja
ruukku basilikaa


Sekoita sitruunamehu, siirappi, suola ja sitruunapippuri keskenään. Pilko sei sentin sivultaan oleviksi kuutioiksi. Sotke ensin sekoitetun marinadin kanssa. Anna maustua noin tunti mielellään jääkaapissa.


Kuori ja silppua sipulit. Kuullota öljyssä. Lisää kalakuutiot. Paista kolme minuuttia varovasti käännellen. (Ja tässä ohjeessa kannattaa olla tarkkana noiden aikojen kanssa. Säilyy raikkaus. Liikaa paistamalla tulee pahaa ruokaa.) (Siiskonen kattoo tuossa olkapään takana ja sanoo, että taisit itse paistaa liian kauan. Oikeassa on.)


Halkaisen tomaatit ja lisää ne pannulle. Samoin silputtu basilika. Sekoita ja tarjoile.

Minä keitin kaveriksi kuskusta. Ihan yhtä hyvin käy myös uudet perunat tai muussi.


Luokiteltiin äänin 4 - 0 tavalliseksi perusruuaksi, joka ei hurmannut ketään, muttei toisaalta ollut pahaakaan. Äiskän asteikolla kolmonen.

1 kommentti:

  1. Onneksi olkoon! Aina on hienoa kuulla että työt jatkuvat.
    Seissä oli varmasti muutakin kuin pakastekalan makua. Mielestäni se on aliarvioitua kaikin puolin.
    Maisterille terveisiä ja mukavaa iltaa teille. Minä taidan kipaista naapurikievariin kans oluselle että siellä olis muitakin kuin tarjoilija :)

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.