lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kesätouhuja

 Olin minä tänään lapsistani ylpeä. Etenkin Marista. Tyttö teki Hondaa kytkinremontin! Minä istuin puutarhatuolissa ja annoin neuvoja ja valvoin tekemistä. Taitaa tyttö tosiaan tykätä prätkällä ajelusta. Remppa onnistui hyvin, lopuksi vain selvisi, että vielä pitää käydä ensi viikolla ostamassa uusi kytkinvaijeri. Sen vaihtaa jo Iskäkin mielellään.



Ruokapuolella oltiin hyvin peruskesäisissä tunnelmissa. Grillattiin Wilhelmi-grillimakkaraa, Lidlin bratwursteja, ananasta, persikoita ja maisssia. Homma ei suuremmin selittelyjä kaipaa. Suurin ongelma minulla on tuon kaasugrillin käytön opettelu.

Hyvin maistui minullekin.


Jälkiruoka oli tarkoitettu vain Iskälle ja Äiskälle:

Eli valmistelu oli aloitettu jo eilen. Idea hyvä. Käytännössä ei toimi. Kun siiderijää alkaa sulamaan syötäessä, sulaa alkoholi ensimmäiseksi ja miedompi mehuosa on vielä jäinen. Näin ollen suuhun tulee liian voimakkaasti alkoholille maisutuvaa nestettä. Ja lopuksi jää jäljelle melko mautonta jäähilettä. Lopputulos lienee sama käyttipä sitten raaka-aineena siideriä tai olutta. En suosittele muuten kuin juhannusjuhlien vitsinä.

Ja kun juhannukseen päästiin, niin viikon ruokalistakin ylettyy vain ensi viikon puoleen väliin. Juhannukseksi sitten keksitään omat metkut.

Lauantai      Grillimakkaraa ja grillattuja hedelmiä
Sunnuntai    Grillattuja tofuvartaita
Maanantai   Kesäkeitto
Tiistai          Tofulimonello
Keskiviikko Risotto frutti di mare venäläisestä keittokirjasta

8 kommenttia:

  1. Lopputulos on muuten sama vaikka laittaisi tavallista limpparia, eli en tiedä onko alkoholilla vaikutusta asiaan.

    Olipa kiva kun laitoit noin lähikuvan - voi kaupassa tiirailla näkyisikö kokkailijamestaria. :)

    VastaaPoista
  2. No jos kerran Joensuussa näitä jorinoita luet ja kaupassa (City-Market Pilkko) satut näkemään, niin ihmeessä juttusille. Innolla odotan. Ja käy ihmeessä kommentoimassa toistekin.

    VastaaPoista
  3. Jo, sovitaan näin! Tosin aika harvoin käyn Pilkossa. Kiva on lukea, olen ihan koukussa tähänkin.

    VastaaPoista
  4. Sanon vielä kerran, koukussa ollaan. Juttusi ovat niin superhauskoja ja elämänmyönteisiä. Silti ruoka on pääroolissa. Oletko harkinnut kirjan tekoa blogistasi? - Kirjoitat niin hyvin, että lukisin vaivatta nämä tarinat myös kirjasta! ja miesten ruokakirjoja on vähemmän...

    sonja

    VastaaPoista
  5. Kiitos positiivisesta palautteesta. Huonommassakin koukussa voisi riippua. Hauskuutta en niinkään ole ajatellut. Tällä iällä tuntuu välillä siltä, että kaikesta hauskasta on yli 30 vuotta. Mutta elämänmyönteisyyden olen tietoisesti pyrkinyt säilyttämään. Olkoonkin, että sitä lienee aimo annos etelä-karjalaisena verenperintönä. Onhan sitä pitänyt kaikenlaista hurjaa harkita, kaikesta vaan ei viitsi julkisesti puhua. Siihen kastiin kuulunevat myös kirjatarinat, jos niitä joskus mieleen pälkähtää.

    VastaaPoista
  6. Minä niin tykkään kun tytöt korjaavat itse pyöränsä/autonsa :) 10 pistettä Marille ja Iskälle siitä että neuvoo, mutta ei korjaa! Minulla on ihan samanlainen isä. Kun ostin ekan auton, niin hän ei suostunut korjaamaan sitä vaan istui vieressä ja minä ruuvasin, osaan vielä tänä päivänä ruuvata tarvittaessa (mutta en toki näitä nykyajan autoja). Itseasiassa on meneillä vanhojen Jopojen korjaus projekti ja ihan äsken olin ekaa kertaa koeajaamassa toista Jopoa :)
    Ruuvaus sessiota on tehty yhteistyössä ukon kanssa, mutta aika paljon sain tehdä itse (hän ei malttanut olla "auttamatta" :))

    Nyt vasta ikäänkuin sisäistin että asutte Joensuussa! Kävin siellä tietääkseni ekan kerran eläessäni toukokuussa, silloinkin ihan pikavisiitti.

    VastaaPoista
  7. Niin juuuu...dementtia iski, oli tarkoitus sanoa, että testaa laittamalla siideriä jäätelökoneseen ja pyörittele se silleen sopivasti että siitä tulee sorbettia.
    Kun sen syö heti, niin luulisi että maku on suht tasainen, näin se ainakin on jos laittaa siihen mehua.....siiderillä en ole kokeillut (vielä).

    VastaaPoista
  8. Kiitos Salix. Tuo kuulostaa sellaiselta, että voisi toimiakin. Heti Jussina kokeiluun.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.