keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Keittiö on sinun! Ole hyvä.

Meille kaikille miehille tekisi ihan hyvää joskus tehdä ruokaa vaikkapa parin viikon ajan joka päivä. Tai mieluummin parin kuukauden ajan. Parissa kuukaudessa hoksaisi muutaman jännän jutun. Ensinnäkin sen, minkälainen touhu on keksiä päivä toisensa jälkeen, mitä tänään syötäisiin. Se ei käy ihan heittämällä, vaikka sohvalta katottuna siltä saattaa vaikuttaakin. Toiseksi huomaisi, kuinka mukava ja rentouttava kokemus on joskus syödä jonkun toisen laittamaa ruokaa. Ja kolmanneksi kokisi, kuinka hyvältä tuntuu, kun joku sanoo ruuan olevan hyvän makuista.

Tänään oli taas päivä, jolloin Hoitsu tulee tekemään omaishoitajan lakisääteistä vapaapäivää. Iskin Hoitsulle paketin maksaa käteen ja sanoin: -Keittiö on sinun! Ole hyvä. Minä lähden omille hommilleni.

No tietäähän tämän. Ruuaksi saatiin sitten Maksaa Hoitsun tapaan, joka on jo aiemmin kuvattu.  Mutta jälkiruuaksi saimme raparperipiirasta. Hoitsu teki kokonaan ja ainoastaan selitti minulle proseduurin. Minä asensin motariin etupleksiä sillä aikaa.



raparperia

Kuutio raparperi siten, että yhteensä pieniä kuutioita on noin puolitoista litraa.

8dl vehnäjauhoja
3 - 4 dl sokeria
2 tl leivinjauhoja
2tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g sulatettua voita



Sekoita ainekset hyvin. Ota 1/3 taikinasta erilleen. Sekoita jäljelle jääneeseen 2/3:aan



2 dl piimää
1 muna
3 naisen kourallista raparperikuutioita



Levitä uunipellille syntynyt sörsseli. Sekoita

2 prk rahkaa
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
2 tl vaniljasokeria



Levitä syntynyt seos uunipellille entisten taikinoiden päälle. Seuraavaksi ripottele pinnalle loput raparperikuutiot. Ja ihan viimeksi pinnalle ripotellaan se sivuun pistetty 1/3 ensimmäisestä taikinasta.

Sitten koko komeus uuniin 200 asteeseen puoleksi tunniksi.



Äiskä rankeerasi maun kakkoseen. Eikä muuten johtunut siitä, että oli itse tekemässä. Toki Äiskä on aina kovasti innoissaan, kun pääsee osallistumaan johonkin tekemiseen keittiössä. Onnistumisen ilo on aitoa.

Ja piiras sattuu tosi hyvin  syötäväksi myös jäätelön kera.

6 kommenttia:

  1. NAM, tuo menee ihan varmasti testiin!

    VastaaPoista
  2. Olipas niin herkullisenoloinen Hoitsun raparperipiiras, että kait se on vielä ponnistettava uusintakierros kauppaan ja noudettava puuttuvat ainekset eli piimä ja rahka. Ja jäätelöäkin voisi mukaan ottaa. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. kiitos ohjeesta! testattu on ja koko juhannusseurue tykkäsi kovasti.

    VastaaPoista
  4. Hyvä että tykkäsivät. Muutkin ohjeet vapaasti testattavissa. Kuvat eivät kopioitavissa. Käyhän kommentoimassa toistekin, niin nähdään sattuvatko testituloksemme yksiin. Juhannustaikojani elä testaa. Pienen lapsen äiti.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.