lauantai 10. toukokuuta 2014

Äitienpäivälahja

Ostin Äiskälle äitienpäivälahjaksi Aino-tohvelin. Yhden. Vasempaan jalkaan. Oikeassa on Dafo-nilkkatuki, joten oikeassa jalassa ei voi sisällä pitää kenkää. Eli, jos satut tarvitsemaan oikean jalan 38 numeron Aino-tohvelia, saat sen maksamalla postikulut. Osoitteen voit lähettää tuohon yllä näkyvään sähköpostiosoitteeseen.

Eilen tuli paketti porsaanlihaa postissa. Suomen kotitila Oy myy nettikaupassaan erilaisia lihoja kotiin toimitettuna. Ennakkoon ajateltuna aika outo ajatus ostaa lihaa nettikaupasta, mutta ihan kelvollisesti tuo tuntui toimivan. Niinpä meillä sitten grillattiin marokolaisten uusien perunoiden kaveriksi

Jugurttimarinoitua porsaankassleria

700 g porsaankassleria
4 dl maustamatonta jugurttia
kahden sitruunan mehu
6 tl inkivääriä
2 tl kurkumaa
5 hyvin pilkottua valkosipulin kynttä
4 hyvin pilkottua sipulia
3 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta

Sotke aineksista marinadi. Leikkaa kassler puolestatoista kahteen senttimetrin paksuisiksi pihveiksi. Piilottele pihvit marinadiin. Laita jääkaappiin marinoitumaan vähintään kahdeksi tunniksi, mieluummin yön yli tai seuraavaan iltaan. Kun alat grillaamaan, pyyhi sormilla marinadi mahdollisimman tarkkaan pois lihoista. Säästä marinadi. Sitten ei muuta kuin grillaamaan. Minä tein vuosia aina saman virheen, grillasin liian kuumalla grillillä. Liha saa olla ihan huoletta puolisen tuntia ensin huoneenlämmössä lämpenemässä, ja vasta sitten grilliin, joka ei ole liian kuuma. Sopivan oppii vain grillaamalla. Pihvi on silloin kypsä, kun sormella tai lastalla painettaessa liha ei enää painu kunnolla kuopalle. Ja tässä kohtaa kannattaa olla tarkkana, ettei grillaa liian kypsäksi. Kuiva liha ei ole hyvää.

Kun marinadiin lisää neljä desiä vettä ja keittää sitä niin kauan, että sipulit ovat pehmeitä, saa vielä hyvä kastikkeen. Ja uusia perunoita kaveriksi.



Hyvää oli äänin 3 - 0. Äiskän asteikolla meni toisen luokan ruuaksi, mikä on aina melko kova juttu.

5 kommenttia:

  1. Hyvää Äitienpäivää.
    Näköjään järjestyy uutta kokeiltavaa. En juuri yleensä suosi marinaadeja, mutta nyt näyttäs kokeilun arvoiselta. Tosin menee muurikka versiona ja ehkä haudutus juttuna.
    Elämä hiipii eteenpäin ja tuo innostumisen aiheita, kuten asioita jotka "vaivaavat silmää", remontti jutut mukaanlukien.
    Pieni loma ei ole näköjään pahaksi, raottaa silmiä näkemään muutakin kun "seinät" kotona. Kruunupuisto ei ole huono vaihtoehto tähän tarkoitukseen (ei ole tarkoitettu mainokseksi), ainakin omalla kohdalla.
    Jaksamista touhuihin......................

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunupuisto on itse asiassa loistopaikka. Vaimoni on siellä käynyt niin päiväkuntoutuksessa kuin laitoskuntoutusjaksollakin.

      Poista
  2. Seuraan kirjoitteluasi elämästäsi omaishoitajana, vinkin sain Aamusydämellä-ohjelmasta.
    Kiitoksia hyvin kirjoitetusta blogista ja mainioista ruokaohjeista.
    Kaikkea hyvää elämäänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että olet löytänyt tiesi tänne outojen makujen blogiin.
      PS. Se ohjelma taisi sittenkin olla Inhimillinen tekijä?

      Poista
    2. Kiitos oikaisusta, ohjelma olikin Inhimillinen tekijä...

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.