lauantai 5. lokakuuta 2013

Sadonkorjuuta

Keväällä tuli esiteltyä kuvia alulla olevista tomaatin, chilin ja paprikan taimista. Nyt alkaa olla sitten yhteenvedon aika. Kesän sato kokonaisuutena oli minun kasvattamakseni runsas, vaikkei satokausi kaikilta osin mennyt niin kuin olisi pitänyt. Tällä tarkoitan sitä, että kasvit olivat hukkua liikaan veteen lomani aikan. Tämä vei varmasti kaksi viikkoa kehitystä taa päin. Vaan kesä oli pitkä, lämmin ja aurinkoinen, joten satoakin syntyi. Iloisimpana yllätyksenä mieto pienen paprikan kokoinen chili, Poblano. Talven aikana kuolleen taimen tilalle sain siemenet niin myöhään, ettei sen olisi pitänyt ehtiä tänä kesänä tehdä minkäänlaista hedelmää. Mutta niin vain pääsin tänään syömään sen yhden valmiiksi kypsyneen. Tomaatit ostan jatkossa kaupasta, paitsi suippotomaatin. Niitä laitan ensi vuonna useamman taimen. Jalapenot heitän pois, niihin en saanut oikein mitään. En makua enkä kokoa. Chilejä en lisää, mutta mietoa Poblanoa laitan useamman taimen. Paprikoissa jatkan erikoislajikkeiden etsimistä. Tämänkesäinen Tequila on ainoa, joka säilyy. Maku siinä ei ollut mitenkään erityinen, mutta violetti väri sattuu hyvin salaatteihin. Edellä kuvattu linjaus johtuu vain ja ainoastaan siitä, että vaadittavaan työmäärään suhteutettuna perustomaatteja ja -paprikoita saa kaupasta niin edullisesti, ettei kannata itse kasvatella. Eivätkä ne itse kasvatetut niin paljon parempia ole.

Se ainoa kypsäksi ehtinyt Poblano.



Chili olisi mielenkiintoinen, mutta sen käyttö ruuanlaitossa on hieman kimurantti. Suurin osa chiliä käyttävistä resepteistä on sellaisia, joissa chili on mauste. Minä en ole kovin ihastunut tähän logiikkaan, jossa hyvälle maistuvasta lihasta tehdään niin tulista, että lihan tms. maku katoaa. Sen takia olenkin ihastunut tuohon suurikokoiseen Poblanoon, josta voi valmistaa ruokaa täytettyjen paprikoiden reseptejä mukaellen. Tänään sitten mukailin ihan vaistolla 

Täytettyjä Poblano-chilejä

2 Poblanoa
100 g naudan jauhelihaa
1 muna
2 rkl kanttarelleja
2 rkl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl mustapippuria
loraus vettä
2 rkl parmesanraastetta
2 rkl ruohosipulia

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Halkaise chilit. Poista siemenet. Sekoita muut ainekset taikinaksi. Täytä chilin puolikkaat jauhelihataikinalla. Paista uunissa kypsäksi. Aikaa taisi mennä minulta kypsentämiseen sellaiset parikymmentä minuuttia. Tarjoile.

Täytetyt Poblanot perunamuussin ja sipulin sekä hapankaalin ja puolukoiden kera.

Tämä oli ihan minun oma herkkuateria, jota en edes tarjonnut muille. Tykkäsin. Ja täyte onnistui tosi hyvin, vaikka olikin ihan itse kehitelty.

Jos jollakin on reseptejä, joissa chili on pääraaka-aine, niin mielelläni kokeilisin. Paitsi paholaisen hilloa, sillä sekin on sitten enemmän lisuke.

1 kommentti:

  1. Täältä olen löytänyt kivoja chilireseptejä: http://sushrajalla.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.