lauantai 21. syyskuuta 2013

Iskä elpyy

Terveisiä kaikille blogin lukijoille täältä Pohjois-Karjalan keskussairaalasta. Ja kiitokset kaikille, jotka kommenteissa tai sähköpostitse lähettivät kannustavia viestejä tuon Marin postauksen jälkeen. Lämmitti mieltä myöhemmin, kun aloin tajuta toisaalta viestien määrän ja toisaalta tapahtuneen vakavuuden. Keuhkokuume olikin hieman normaalia ärhäkämpää lajia eli sairastaminen on nyt jatkunut reilun kuukauden. 

Tähän on helppo kommentoida, että sitä kun pitää vetää itsensä aivan piippuun, niin sitten tulee joku tauti, joka pysäyttää oikein kunnolla. Saattaahan tilanteessa himpun olla tuotakin, mutta en kuitenkaan täysin ole valmis ajatusta allekirjoittamaan. Alku on nimittäin huonon tuurin ja sattumien summa. Menin aivan muun syyn takia lääkäriin 20.8. tiistaina ja matkalla aloin tuntea oloni kuumeiseksi. Kuumeen lisäksi ei ollut mitään muita oireita, jotka olisi ollut mahdollista yhdistää keuhkokuumeeseen. Loppuviikko sairaslomaa, verikokeet ja antibioottikuuri. Asia sattui niin alkuvaiheeseen, että ei lääkäri enkä minä pystynyt arvioimaan asiaa keuhkokuumeeksi saatavilla olevan informaation pohjalta. Niinpä en ymmärtänyt myöskään suhtautua alle 38 asteessa pyörivään kuumeeseen riittävällä vakavuudella. 

Loppuviikosta tajusin, että lääkkeet eivät tehoa, mutta jotenkin en tajunnut vielä lähteä lääkäriin. Ajattelin vain, että viikonloppu tässä on kotona notkuttava kuitenkin. Ei tähän ketään tillalle saa. Ihan hölmösti näin jälkeen päin ajateltuna. Olisihan sitä voinut saada lääkkeen, joka olisi tehonnut paremmin. Olkoonkin, että nyt tiedän, että vaikka lääkäri olisi toisenlaisen antibiootinkin määrännyt, ei se olisi tehonnut. No siinä sitten Äiskän kanssa lepäiltiin ja katseltiin televisiota. Äiskä tuntui niin rakkaalta, kun omista vaivoistaan huolimatta ja välittämättä yritti hoitaa minua. Minä olin nähtävästi jo sen verran huonossa kunnossa, että en tajunnut hakeutua sairaalaan. Se minun olisi pitänyt kiireesti tehdä ja soittaa vaikka jollekin sukulaiselle tai tuttavalle, että tulkaa huolehtimaan Äiskästä. Mari oli omassa kodissaa 38,5 asteen kuumeessa!

Koitti maanantai. Äiskän avustaja komenti minut tilaamaan lääkäriajan työterveydestä. Aika järjestyi nopeasti, ja naiset lähtivät minua siellä käyttämään. Tulehdusarvo (CRP) yli 300. Ambulanssilla sairaalaan ja suoraan teholle. Ambulanssilla sairaalaan tulon jälkeen muistikuvani ovatkin hyvin pätkittäisiä. Bakteeriperäiseen keuhkokuumeeseen tepsii antibiootti ja muista syistä alkunsa saaneeseen kortisoni. Olin niin huonossa kunnossa, että lääkintä aloitettiin varman päälle molemmilla. Keskiviikkoiltaan saakka sinnittelin happinaamarilla. Tähän mennessä olin tajunnut myös tilanteen vakavuuden. Kutsuin läheiseni paikalle ja jaoin jokapäiväisissä käytännön toimissa tarvittavat vastuut ja kerroin niihin tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Äiskän avustajalle kerroin mistä löytyvät tunnusluvut ja annoin yhden pankkikortin, millä saa ostaa ruokaa, lääkkeitä Äiskälle ja bensaa autoon. Lopuksi pyysin lankomiestä huolehtimaan, että Äiskälle eli siskolleen tulisi hyvä elämä, jos minulle käy huonosti tässä taistelussa. 

Seuraava muistikuva on, kun seuraavana yönä lääkärit laittoivat minua hengityskoneeseen. Ei mitään tarkkaa, mutta yksittäisiä lauseita ja epämiellyttävä tunne nielussa. Käskyjä. Älä pure sitä letkua! Siihen jos tulee reikä, niin sinä tukehdut, jos tulee oksennus! Sitten ei mitään. Jälkeen päin olen kuullut, että hengityskoneessa ei enää tehot riittäneet. Olivat kääntäneet minut jollekin erikoispatjalle mahalleen, ja näin saaneet keuhkot hieman toimimaan. Seuraava vaihe olisi ollut kiidättää minut Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, jossa on kone, joka hapettaa veren kehon ulkopuolella. Tässä vaiheessa oli myös ilmoitettu omaisille, että tilanne on vakaa, mutta kriittinen. Varautukaa potilaan menehtymiseen. Vaan vielä ei ollut Iskän mittarissa kilometrit täynnä. Lääkkeet alkoivat pikkuhiljaa tehota ja keuhkot toimia.

Viikon koomassa olon jälkeen on seuraava oma muistikuvani, kun anestesialääkäri taputteli minua hereille kertoi mitä oli tapahtunut. Alkoi toipuminen. Viime viikonkolopun alla oltiin jo toiveikkaita kotiutumisestakin, mutta sitten tuli takapakki. Kuume uusi toisessa keuhkossa. Samalla saatiin myös diagnoosi kuumeen syystä: sisäsyntyinen keuhkokuume, johon tepsii vain ja ainoastaan kortisoni. No nyt on sitten taas viikko tervehdytty kortisonin voimalla, ja alan pikkuhiljaa tulla toimeen ilman happiviiksillä annettua lisähappea. Odottelen jo innolla päivää, jolloin tulen toimeen puhtaasti omilla keuhkoilla. Se nimittäin tarkoittaa, että olen tervehtynyt siinä määrin, että minut voidaan julistaa toipilaaksi ja pääsen kotiin. Tämä sairaalassa olo (nyt jo neljä viikkoa) alkaa syödä miestä.

Mies sen sijaan syö tajuttoman hyviä sairaalaruokia. Suunnitelmissa on, että seuraava varsinainen ruokapostaus ei koskisi minun kokkaamiani ruokia, vaan yritän tervehdyttyäni päästä tekemään jutun sairaalan keittiöstä. Hyvän ruuan tekijät ovat juttunsa ansainneet. Tänään söimme niin maukasta lihamakaronilaatikkoa, että ei tullut mieleenkään pyytää ketsuppia kaveriksi.

Lisäys 23.3.2015: Noin vuosi meni siihen, että olin henkisesti valmis julkaisemaan kirjoitukseni tuosta koko sairastumisprosessista kaikkine harhoineen. Tarina on julkaistu toisessa blogissani ja löytyy osoitteesta http://www.etlehti.fi/artikkeli/blogit/sinuaenjata/ensimmainen_vuosi_jatkoajalla .

54 kommenttia:

  1. Tokenehhan sieltä. Taisi olla aika kova kokemus. Ei taitaisi olla kelleen väliksi. Mutta hyvä nyt että jo valoa näkyvissä.

    TuPs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemus oli lajissaan rankin, ja kaikki elämän osa-alueiden kokemukseni huomioidenkin sijoittuu top kolmeen. Meneekö kärkeen, sen näyttää aika. En toivo kenellekään moista.

      Poista
  2. Hyvä että elvyt!! Kamala tauti.
    Ihmettelinkin jo että mihin katosit, Marin viesti tuli tosi tarpeeseen.

    Toivon kaikesta sydämestäni Sinulle voimia selviytyä ja odottelen mielenkiinnolla tarinoitasis sairaalaruoasta, siitä kun on julkisuudessa annettu niin huono kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selviytyminen sen suppeassa merkityksessä on jo tapahtunut. Nyt vain odotellaan kuntoutumista. Kuntoutuminen tarkoittaa sitä, että tulehdusarvot laskevat sallittuihin rajoihin ja keuhkojen kunto kohenee niin paljon, että tulen toimeen itse hengitetyllä hapella eikä lisähappea tarvitse noilla happiviiksillä syöttää. Tämä päivä koittanee ensi viikon alkupuolella.

      Lopettakaa kaikki ihmiset tupakan poltto. Tukehtumalla kuoleminen on aika tuskallista. Minä tiedän tuon tukehtumisjutun. Itse lopetin onneksi tupakoinnin kolme ja puoli vuotta sitten 36 vuoden polttamisen jälkeen. Luulen, että tämän takia keuhkoista löytyi se viimeinen pieni rutistus, joka tarvittiin selviytymiseen.

      Poista
  3. Voimia elpymiseen! Olipa aika rankka reissu. Uskomaton tyyppi, kun heti teholta päästyään kinuaa sairaalan keittiöön kokkien seuraan. Elämäninto ja huumori näyttää olevan tallella tai ainakin palailemassa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inna, nämä sairaalan ruuat ovat oikeasti niin hyviä! Minun on täytynyt muuttaa oma käsitykseni totaalisesti.

      Elämäninto ja huumori ei ole ollut kateissa kovinkaan montaa tuntia. Tiedostin kuoleman mahdollisuuden, mutta jotenkin en vain missään vaiheessa uskonut, että tämä olisi nyt se viimeinen reissu.

      Poista
  4. Herranen aika, mikä tauti! Kävin monta kertaa katsomassa blogissa onko lisätietoja, onneksi Maisterikin kertoi väliaikatietoja. Koitahan nyt saada sieltä itsesi kauhan varteen taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta aika kuninkaallinen olo syödä toisten laittamaa ruokaa eteen kannettuna. Ja annoskokokin kun on valmiiksi määritelty, niin 20 kilon ylipainosta on neljässä viikossa sulanut toinen kymppi pois! Nyt täytyy vain ryhtyä pohtimaan keinoja tason säilyttämiseksi.

      Poista
  5. Tsemppiä toipumiseen!

    VastaaPoista
  6. Hui, kaikkea sitä voi sattua ja onneksi homma tuntuu nyt olevan voiton puolella! Kaikkea hyvää toipumiseen ja tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämäkin kokemus kääntyy opiksi elämään.

      Poista
  7. No huh huh! Onpa ollut reissu tehtävänä, toivottavasti nyt toipuminen sujuu niinkuin pitääkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime aikoina tosiaan mennyt vauhdilla oikeaan suuntaan.

      Poista
  8. No olipa hurja juttu! En aavistanutkaan että oli noin vakavasta sairaudesta kyse!

    Onneksi olet sitkeä sissi, ja selvisit siitäkin!

    Pikaista toipumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vaan minä luulen, että sillä mitä me normaalissa elämässä pidämme sitkeytenä taistelutahtona, ei kalkkiviivoilla oikeastaan ole mitään tekemistä. Uskon enemmänkin, että meidän kaikkien ihmisten alkukantainen eloonjäämisen ja itsesuojelun ja selviytymisen vaisto on eri vahvuinen. Sillä saattaa ollakin jotain tekemistä. Itse ainakin koen jääneeni henkiin lähinnä toimivan terveydenhoitojärjestelmän ja siinä työskentelevien huippuammattilaisten ansiosta.

      Poista
  9. Tämä kyllä vetää niin sanottomaksi, ettei ole tottakaan.
    Mahtaavaa että olet nyt jo näinkin hyvässä kunnossa ja toivon todellakin että toivut nopeasti. Toivottavasti äiskälläkin on kaikki hyvin!
    Valtavasti paranemisia sinne!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommat hoidossa. Minä olen saanut rauhassa keskittyä itseni kuntoon saamiseen.

      Poista
  10. Ihan mieletöntä! Enpä ole tainnut koskaan lukea kenenkään tuntemuksista tehohoidosta... Eikä tautisikaan taida olla ihan jokapäiväistä...
    Hienoa, että parempaan suuntaan ollaan menossa! Ihan tavan pneumonian sairastaneena; sekin vei huonoon kuntoon.
    Tsemppiä! Täällä on vielä paljon koettavaa, haisteltavaa, maisteltavaa ja nähtävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mahtava tunne olla elossa. Kuoleman olemuskin on tullut kiihkottomasti pohdittua. Luulen tulleeni sen kanssa jollain tavalla sinuksi ja oppineeni kunnioittamaan niin omaa tulevaa kuolemaani kuin elämäänikin.

      Viikon päivät olen kamppaillut itseni kanssa. Toinen puoli minussa himoitsee kirjoittaa kokemani kaikkine harhoineen ja pelkoineen tarinaksi keuhkokuumeesta. Toinen puoli pyytää unohtamaan.

      Poista
    2. Kannatan ehdottomasti sitä vaihtoehtoa, että aiheen vaikeudesta huolimatta kirjoitat! Tuollaisten pelkojen kanssa moni meistä joutuu joskus kasvokkain, mutta eipä noista kokemuksista juurikaan kirjoitella. Eikä välttämättä uskalleta puhua edes niiden lähimpien kanssa. Moni voisi saada tarinasi myötä tilaisuuden käydä läpi omia kokemuksiaan. Sitä paitsi samalla saisit itse purkaa tuntojasi. Ja sinullahan se on kyllä sana hallussa, joten ehdottomasti peukut tälle!

      Niin, ihan valtavasti voimia ja paranemistoivotuksia myös minun puolestani! Elämä on korvaamaton lahja, josta on syytä iloita joka päivä. Sen kun muistaisi.

      Parhain terveisin Lappeenrannasta,

      Willilady ;-)

      Poista
    3. Jos kirjoitan koko psykedeelisen tajunnanvirran sairauden ajalta auki, en sitä näillä näkymin julkaise. Tuo yllä oleva tullee olemaan laajin ja tarkin julkinen kuvaus. Tätä tarkempi kertomus on vain lähimmille ja alan ammattilaisille tarkoitettu. Willimies kuuluu lähipiiriin, joten sinäkin kuulut silloin samaan läheisten ihmisten ryhmään.

      Poista
    4. Kiitos, kylläpä teit minut iloiseksi kommentillasi! Tuollainen luottamuksen osoitus on minulle suuri kunnia. Toivottavasti saan siis joku päivä lukea kertomuksesi. Aihe koskettaa ja kiinnostaa. On tullut lähelle omaakin elämääni.
      Minulle julkisesti kirjoittaminen on suuri peikko, joten ymmärrän ajatuksesi täysin.
      Eivätköhän Willimiehen myötä meidänkin polkumme vielä joku kerta kohtaa niin, että ihminen tämänkin nimimerkin takaa paljastuu. Sitä odotellessa. Ja kertomustasi myös.

      Kauniita ruskamaisemia Tikkamäen ikkunoista ja pikaista kotiutumista!

      Willilady

      Poista
  11. Tämän luettua ei paljon sanoja ole. Onneksi olet elpymään päin.
    Tsemppiä!
    ~jemmiina~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen tapahtuneen muuttavan minua ihmisenä ainakin jossain määrin.

      Poista
  12. Iskä vaikutti ihan pirteältä mieheltä, kun eilen kävin sairaskäynnillä keskussairaalassa. Laski leikkiä hoitsujen kanssa ja suunnitteli tulevia. Voimme olla turvallisin mielin ja kiittää keskussairaalaa hienosta hoitotyöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuijas, noilla kriteereillä en ole oikein sairas ollutkaan. Huumorin taso vain ei ole ollut varmaankaan kaikin ajoin kovin korkealla tasolla.

      Poista
  13. Hiljaiseksi vetää kertomuksesi. Onneksi olet toipumassa ja jäit henkiin.
    Annoit todella kovan potkun tupakoinnin lopettamiseen. Minä en tuollaisesta keuhkokuumeesta elävänä selviäisi, se on varma.

    Äiti aina meidän penskojen sairastuttua sanoi, että jos ruoka maistuu, niin ei oo mittään hättää ennään. Syö, Iskä, kun maistuu! Siitä ne voimat palautuu.

    VastaaPoista
  14. Hienoa, että toivut! Positiivisella ja iloisella mielenlaadullasi on varmaan paljon tekemistä asian kanssa. Ja ehkä sinulla on muutenkin vielä aika paljon tekemistä tässä maailmassa, kotona ja keittiössä. Welcome back!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vielä on jokunen hauska suunnitelma toteuttamatta, ja ennen kaikkea vaimo tarvitsee minua. Jatkossa on oltava tarkempi, ettei päästä itseään näin heikkoon jamaan.

      Poista
  15. Hienoa, että toipuminen edistyy. Odottelen innolla sairaalakokin haastattelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja vielähän se on se ravintolapäiväkin kirjoittamatta.

      Poista
  16. Paljon tsemppiä toipumiseen! Itsekin jo ehdin pohtia, että kuinkahan Iskällä menee, kun ei ole mitään kuulunut ja tulinkin tänne blogiin katsomaan. Onneksi pahin on ohi ja näyttää jo paremmalta.
    Kyllä tällaiset aina pysäyttää ja saa miettimään asioita ihan eri kantilta kuin yleensä arjen keskellä ajattelee.
    Ja tuo tupakanpoltto .... itse en polta, mutta sisko polttaa ja on polttanut jo kauan. Pitänee kannustaa taas lopettamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset pysähdykset laittavat yleensä miettimään asioita uudelta kantilta ja uskon myös ihmisenä muuttuvani johonkin suuntaan. Ei tämä jälkeä jättämättä ohi mene. Sen verran kova pala oli.

      Poista
  17. Voimia Ilkka Siulle ja koko prerheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta.

      Tässä erikoistilanteessa sallittakoon poikkeus, mutta noin yleensä Ilkalle tarkoitetut viestit joko sähköpostiin tai facebookin yksityisviestinä.

      Poista
  18. Onpa mukava kuulla että olet toipumaan päin. Voimia toipumiseen edelleenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia tässä tarvitaankin. Kävelen hitaasti kuin vanhus, sellaisilla jalkaterän mittaisilla askelilla. Silti pulssi hakkaa 125 krt/minuutti. Pääsin muuten tänään kotiin.

      Poista
  19. Paljon tsemppiä sinne. Ihana kuulla että olet parantumaan päin. Odotan innolla juttua sairaalan keittiöstä :)

    - I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus olisi yrittää ensi viikolla saada se aikaiseksi.

      Poista
  20. Hienoa kuulla, että elämä palailee. Toivottavasti nousujohteinen kuntoutuminen jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä nyt vahvasti sille vaikuttaa. Jokainen päivä on parempi kuin edellinen.

      Poista
  21. Hertsinen sentäs, onneks olet paranemaan päin. Voimia!! T. tytär helsingistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten oikeasti lihasvoimat aika vähissä.

      Poista
  22. Voi hyvä Iskä sentään! Jo vain tiukille pistää. Paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sen tajusi vasta jälkeen päin.

      Poista
  23. Jonkun aikaa blogiasi seuranneena, tuli tämä kyllä suurena järkytyksenä. Ei sitä koskaan tiedä mitä joku pieni viaton flunssa voi tuoda tullessaan. Hienoa, että selvisit taudista, taistelijaluonne joka saralla! Kaikkea hyvää toipumiseen!

    Ps. Kirjoitus oli erittäin hyvä myös näin sairaanhoitajaopiskelijan näkökulmasta. On todella arvokastva päästä lukemaan kertomuksia potilaan näkökulmasta ja kasvaa niiden kautta hoitajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos työskentelet 2K:lla eli tehostetussa valvonnassa, teholla tai 4K:lla, niin siellä on olemassa seikkaperäisempi tarina siitä, miltä maailma näytti sängyn pohjalta katsottuna.

      Poista
  24. Hei, anteeksi jos kysyn, mutta oletko edelleen hengissä ja terve, ettei ruvennut muodostumaan keuhkofibroosia kudoksen tilalle? Olen utelias tietämään. Oliko siitä silloin mitään puhetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tarina, ei mitään anteeksi pyydeltävää. En minä tuollaisesta keuhkofibroosista mitään ole kuullutkaan. Vuosi sitten tuota copia seuranneiden tutkimusten yhteydessä diagnosoivat minulle keuhkolaajentuman. Kuulemma 50 % toimintakyvystä jäljellä, kun viitearvo on 74%. Koen kuitenkin olevani hengissä ja tervekin. Tuosta sairaudesta itsestään kirjoitin tarinan toiseen blogiini osoitteeseen http://www.etlehti.fi/artikkeli/blogit/sinuaenjata/ensimmainen_vuosi_jatkoajalla
      Itse asiassa olen nyt paremmassa kunnossa kuin silloin ennen sairastumista, sillä kävin 2014 elokuussa lääkärintarkastuksessa ja sen jälkeen aloitin kuntoilun. Siitä lisää osoitteessa http://www.etlehti.fi/artikkeli/blogit/sinuaenjata/mina_olen_vanha_huonokuntoinen_ja_lihava_mies

      Poista
  25. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.