keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Elon merkki!

En minä minnekään ole kadonnut enkä lopettanut bloggaamista tai ruuanlaittoa. Nyt on vaan ollut tuhottoman paljon ihan pieniä asioita, joita on ollut mukava tai pakko tehdä. Niin pieniä, ettei niistä ole ollut paljon maailmalle kerrottavaksi, mutta ovat vieneet kuitenkin kaiken ajan. No sellainen pieni asia tietysti on ihan kertomisen arvoinen, että olen vihdoin saanut itseni revittyä sen verran tästä tietokoneen vierestä irti, että nähtävästi ehdin lukemaan ennen kesälomaretkeä suunnittelemani kaksi kirjaa: Arto Mustajoen "Kevyt kosketus venäjän kieleen" ja Klaus Bednarzin "Das Kreuz des Nordens". Lisäksi on ollut kaikenlaista pientä turhaa kulunkia, joka on pakottanut sopeuttamaan kulutusta. Ja kun kulutusta sopeutetaan nopeasti, on syömisen laatu kieltämättä helpoin tapa. Sattuu vielä yksiin tuon tiukan ajankäytön kanssa. Kun ruokana on makaronia ja ketsuppia ruisleivän ja piimän kera, ei ruuanlaittoon mene paljoa aikaa eikä rahaa. Painokaan ei pääse enää nousemaan.

Esimerkkinä kuluvan viikon ruokalista:

Maanantai  jauhelihakeitto
Tiistai        makaronit ja jauhelihakastike
Keskiviikko riisihiutalepuuro ja mustikkakeitto
Torstai       perunamuussi ja makkarakupit
Perjantai    nuudelit
Lauantai    kyläreissu, valmiit sapuskat.
Sunnuntai  jotain valmiita tähteitä pakasteesta

Ja aina väliin salaattia, hedelmiä ja marjoja. 

9 kommenttia:

  1. Tiukkaa tekee täälläkin että lomalla ehtii bloggailla... Onhan osunut ihan mielettömän hienot kelit tänne Keski-Suomeen. Sade olisi ihan tarpeen mutta en sitä nyt kuitenkaan ääneen toivo. Suurinpiirtein kaikki mitä suunnittelin on nyt kynnetty ja kylvetty. Kohta syöksyn metsiin sankoineni - hapatetut villiyrtit haaveissa - saas nähdä onnistunko.
    Niin ja meillä hellepäivien jokapäivän ruoka on ollut munakas... Helppoa ja halpaa sekin herkku jos on piimä ja makaronikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota jokunen korvasienikin talteen!

      Poista
    2. Korvasienistä olisi pitkäkin tarina mutta ei siitä sen enempää kuin että kerran olen kolme vuorokautta putkeen niitä pessyt ja keittänyt... Tänään just mies ehdotteli korvasieniretkeä. Lupasin hakea vaikka yksikseni jos hän tekee loppuhuollon. Ei tullut kauppoja :D

      Poista
  2. Meillä kasvaa tuossa pihalla muutama korvasieni jos joku huolii. Niitä me ei syödä, tai minä en syö allergian takia sieniä olleenkaan, mutta korvasienet en valmista miehille.

    VastaaPoista
  3. Hyvä että siellä ollaan elossa ja kiireistä tohinaakin pitää.Väliin on hyvä syödä, vaikka välillä vähän jotain nopeempaa.

    VastaaPoista
  4. Neljä viikkoa ja pari päivää, niin maisteri Siiskonen karautaa pihaan Yamahalla. On siis vuorossa äijämäinen ilta ennen siirtymistä Itä-Karjalaan moottoripyöräilemään!

    Laitan siis tilaukseen rasvaista makkaraa ja kylmää meksikolaista olutta. Saadaan tähän terveysruokablogiin vähän äijäenergiaa.

    PS. Jos tarpeet eivät ole jääkaapissa tai kuuman grillin vieressä odottamassa, niin lähden samantien kauppaan hakemaan...

    T. Jukka "Willimies" Siiskonen alias maisteri Siiskonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järjestyy. Seuraavana päivänä ei pientä vapinaa kuitenkaan huomaa. Tie ravistaa sen verran luonnostaan.

      Poista
  5. Hieno homma. Aloin jo pelkäämään, että puremme sellerinvarsia dipaten niitä pinaattidipissä ja kaadamme kulhollisen puolukanmakuista kivennäisvettä kurkkuumme.

    Tämä oli iso helpotus

    VastaaPoista
  6. Blogissani olisi haaste sinulle:
    http://sokerivaltakunta.blogspot.fi/2013/05/arvonta-ja-11-asiaa-minusta.html

    VastaaPoista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.