tiistai 23. huhtikuuta 2013

Tyhjennyssyönti

Talvella olisi ollut tosi hyvä kovien pakkasten aikaan sulattaa ja pestä pakastin. Vaan kun se oli täynnä lampaan lihaa! Ja toisaalta minusta oli sillä tavalla hassua, että ensin lämmitän talon sähköllä ja sitten sillä lämmöllä sulatan pakastimen, jonka olen myös sähköllä jäähdyttänyt. Energian käytön kannalta touhu ei minusta vaikuta oikein järkevältä. Tiedän kyllä, että jos Äiskä osaisi puhua, niin hän mainitsisi minun olevan läpeensä pihi! No, voihan se osittain pitää paikkansakin, vaikken sitä koskaan ääneen myönnä. Viime keväänä oli tarkoitus kesällä sulatella, vaan en ollut tarkkana, ja uudet marjat ehtivät täyttää pakastimen ennen kuin sain sen sulatettua. Nyt olen päättänyt keskittyä asiaan ja olen aloittanut tehotyhjennyksen pari viikkoa sitten. Käytännössä se tarkoittaa, että ruokalistaa suunnitellessani katson pakasteeseen, valitsen raaka-aineen ja teen siitä ruuan. On muuten ollut aikalailla lammaspainotteista. Tämänpäiväinen arpa suosi Lehmon Laptonin syksyllä keräämiä suppilovahveroita.

Suppilovahvero-aurajuustorisotto (riittää neljälle)

150 g paistettuja ja pakastettuja suppilovahveroita
1 sipuli silputtuna
3 isoa valkosipulin kynttä murskattuna
öljyä
3 dl risottoriisiä
9 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
ruilautus sitruunamehua
puolikas Aura-juustopala
ruukku basilikaa

Valmista vedestä ja liemikuutioista kasvisliemi. Kuullota sipuli ja valkosipuli runsaassa öljyssä. Lisää riisi. Kuullota riisiä muutama minuutti. Lisää kasvislientä pienissä erissä siten, että uutta aina sitä mukaa kuin entinen on ehtinyt imeytyä riiseihin. Kun kaikki neste on lisätty ja riisit alkavat olla melkein kypsät, lisää sienet ja sitruunamehu. Sekoita. Murustele joukkoon aurajuusto ja kääntele sekaisin. Lopuksi silppua basilika joukkoon ja sekoita varovasti käännellen. Tarjoile.



Hyvää äänin 4 - 1. Tuo ykkönen tuli Juniorilta. Positiivisena piirteenä voi mainita, että Juniori sienistä huolimatta söi aivan normaalin kokoisen annoksen. Äiskän asteikolla kolmannen luokan ruokaa. Sekin yllättävän yläkanttiin!

16 kommenttia:

  1. Minulla ei suppilovahveroille enää löytynyt pakastimesta tilaa, joten ne on kuivattuna purkissa. Voisi sitäkin vähän vajuttaa uuden sadon tieltä. Mainio ohje!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaimon veli, tasokkaan lounasravintolan omistaja, maistoi vaikka oli karppaus menossa. Totesi, että hyvää, ja latasi lautaselle kunnon annoksen. Parempaa kiitosta ei harrastelija olisi voinut saada.

      Poista
  2. Tämä lähtee kyllä kokeiluun, njam!

    VastaaPoista
  3. Löytyy kaikki paitsi Aura-juusto. Pitäisikö piipahtaa lähikauppassa....

    VastaaPoista
  4. Hei joo, mullakin on vielä suppiksia pakkasessa! Tämä näyttää hyvältä :)

    VastaaPoista
  5. Voi jumankekka, taas meni ruokalista uusiksi. En olekaan tehnyt risottoa pitkään aikaan.

    Törmäsin muuten paikalliseen lampuriin kaupassa. Onko 16 €/kg puolikkaasta karitsasta (yht. n. 8 kg) kohtuullinen hinta? Luomukamaa ja syksyn tilaus pitäisi tehdä ennen kesää, etten jää näppejäni nuolemaan.

    VastaaPoista
  6. Se on tuo kohtuullinen niin suhteellinen käsite. Vaan jos on ammattiteurastajan teurastama ja paloittelema, niin pitäisin kohtuullisena. Sammallahden lampuri myi 10 €/kg läpeensä kuuteen osaan paloiteltuna. Minulla meni 39 kg:n pässin paloitteluun neljä tuntia. Ja lopputulos ei varmasti ole ammattilaisen tasoa.

    VastaaPoista
  7. Jep, ammatti-ihmiset teurastuksessa ja liha vakuumiin pakattuna. Silti jään vähän miettimään. Pitää kysellä kamuja kimppaan, kun sinkulle 8kg on aika paljon syötävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syö pienemmissä erissä. :)

      Kerran kahteen viikkoon lammasta vajaa 300 grammaa ja pääsiäisen kunniaksi vähän enempi.

      Poista
  8. Nam! Tämä oli hyvää. Ei ollut sitruunaa, eikä basilikaa, mutta maukasta oli silti.

    Suppiksia pakastimessa "jonkun verran" mullakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista harvinaista herkkua, että joku kokeilee näitä reseptejä ja vielä kertoo lopputuloksesta, saisi olla enemmänkin.

      Poista
  9. Eilen vasta sain aikaiseksi tehdä suppisrisoton. Ja voi elämän kevät, että tuli törkeän hyvää!! Löräytin valkkaria vähän ja puristin puolikkaan limen mehun sekaan. Basilikaa ei ollut minullakaan ja Auran tilalla Koskenlaskijan viherpippurijuustoa. Niin että melkein Iskän ohjeen mukaan :)

    VastaaPoista
  10. Vaikuttaa herkulliselta. Nälkä tulee tosiaankin lukiessa. :) Tykkään sienistä ja homejuustosta. Pitäisi vielä saada jälkipolvi innostumaan sienistä ja homejuustosta tai sitten teen vain itselleni.

    Mainitsit, että vaimosi ei osaa puhua. Miten kommunikoitte? Miten vältätte väärinymmärryksiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän tietysti puhun, sillä afaattinen vaimoni ymmärtää puheesta varmaan yli 90 prosenttia. Toisin päin homma sen sijaan tapahtuu ilmeillä, eleillä, äänenpainoilla ja näyttämällä. Asiassa auttaa lähes 30 vuoden yhteinen taival.

      Poista

Kommentoi ees Iskän mieliks!
Robottien häiritsevän toiminnan takia kommentointia on valitettavasti tiukennettu.